Voi vitsit miten hyviä näistä tuli ja tahini kastikkeen vois vaikka lusikoida kulhosta suoraa!😍

Paahdoin munakoison puolikkaita ensin yksinään jolloin niistä tulee ihanan pehmeitä, paahtamisen jälkeen täytin hieman tulisella linssi-couscous täytteellä ja käytin vielä uunissa!

Todella helppoa tehdä ja valmistuu 40 minuutissa, paahdetut pinjansiemenet päällä antaa ihanaa rapeutta!✨
Näitä kannattaa ehdottomasti testata, lisäksi vaikka raikas salaatti!

Neljälle:
2 munakoisoa
1 rkl oliiviöljyä
1/2 tl suolaa

Täyte:
Munakoison sisusta pilkottuna
1 sipuli, silputtuna
2 valkosipulinkynttä, silputtuna
2 rkl oliiviöljyä
Iso kourallinen kirsikkatomaatteja halkaistuna
2 dl täysjyvä couscousta
Paketti kypsiä punaisia linssejä, valutettuna
1 tl sriracha kastiketta
1,5 tl paprikajauhetta
1 tl valkopippuria
1 tl juustokuminaa
1,5 tl suolaa
Yhden sitruunan mehu
Loraus kaurakermaa

Sitruunainen tahini kastike:
3 rkl tahinia
Yhden sitruunan mehu
1 rkl soijajogurttia tai muuta maustamatonta
3 rkl vettä, lisää tarvittaessa
Suolaa, pippuria

Päälle:
Paahdettuja pinjansiemeniä
Korianteria tai lehtipersiljaa

Uuni kiertoilma 210c.
Keitä couscous paketin ohjeiden mukaisesti. Leikkaa munakoisot halki pituussuunnassa ja koverra keskusta leikkuulaudalle ja aseta munakoisot uunivuokaan ja ripottele pinnalle oliiviöljyä ja suolaa. Paahda uunissa 20min.

Lisää kuumalle pannulle oliiviöljy, munakoison sisusta, valkosipuli ja silputtu sipuli, paista paro minuuttia. Lisää pannulle valutetut linssit, kirsikkatomaatit, sriracha sekä muut mausteet. Lisää sekaan kypsä couscous, sitruunanmehu sekä loraus kaurakermaa. Maista ja mausta tarvittaessa lisää.

Täytä munakoisot ja kypsennä uunissa vielä 10 min.

Kastike:
Lisää kulhoon tahini, sitruunan mehu, jogurtti ja vesi, sekoita vispilällä ja lisää vettä kunnes juoksevaa, mausta suolalla ja pippurilla.

Tarjoile munakoisot kastikkeen ja paahdettujen pinjansiemenien kanssa.